Kuva: Kaunispiirto
*Teksti on julkaistu kaksi vuotta kirjoittamisen jälkeen.*
Jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa raskausmatkastani, suosittelen aloittamaan siitä, jotta pääset mukaan siihen mistä jatkamme nyt…
Tänään on täysikuu ja loppiainen eli 6.1 kun kirjoitan tekstiä. Tänään raskausviikkoja tuli täyteen 41 ja edelleen vauva viihtyy kohtuni valtameressä.
Tunteeni ja ajatukseni heilahtelivat paljon ensimmäisten raskausviikkojen aikana. Tunsin suurta rakkautta, iloa ja onnea sekä toisaalta ajoittain tunsin myös pelkoa tulevasta muutoksesta ja vapauden menettämisestä. Emme kiiruhtaneet uutisten jakamisessa läheisillemme, vaan annoimme tilaa omalle sisäiselle prosessille. Raskaus on niin herkkä ja syvä sisäinen matka, jota kannattaa vaalia ja tarvittaessa suojella!
Kuten kerroin ensimmäisessä osassa raskautumistani edeltävien vuosien aikana olin jo luonut voimaannuttavaa suhdetta raskauteen ja synnytykseen. Minulle raskaus ja synnytys ovat kuin pyhiä seremonioita.
Eräs asia, joka liittyy näkemykseeni raskauden seremoniallisuudesta on se, että minulle raskaus ei ole itsestäänselvyydellä lääketieteellistä hoitoa vaativa tila. Minulle raskaus ja synnytys ovat naiskehon luonnollisia tiloja ja toimintoja, joihin voidaan hakea lääketieteellistä tukea, mikäli sen kokee itselleen tarpeelliseksi. Tiesin alusta alkaen, että minä tulisin kulkemaan tämän raskauden kehoani kuunnellen ja intuitiooni luottaen. Jos minulle tulisi tunne, että tarvitsen lääketieteellistä apua, hakeutuisin tottakai avun pariin, mutta jos tarvetta ei tulisi, kulkisin tämän matkan ilman mitään tutkimuksia tai interventioita. Olin jo monia vuosia rakentanut vahvaa kehoyhteyttä traumojen purun, tantran, joogan, hengitysharjoituksten, kylmäaltistuksen yms avulla, joten tiesin voivani luottaa siihen, mitä tunnen kehossani. Kehoni on ollut minulle jo vuosia suurin viisauden lähde – sitä kokemusta ei pysty sanoin selittämään, sen voi vain omassa kehossaan tuntea.
On myös keskustelua sen äärellä onko esimerkiksi ultaäänen käyttö todettu tieteellisesti riittävän turvalliseksi vai onko sen käytössä mahdollisesti riskejä vauvalle. Minä en niinkään ollut huolestunut minkään interventioiden turvallisuudesta, vaan puhtaasti kyseenalaistin niiden tarpeellisuuden. Tunnistan omassa sielussani laadun villisti ja vapaasti sykkivästä rakkaudesta, joka haluaa kyseenalaistaa yhteiskunnan itsestäänselvyydet ja löytää tavan elää, joka tuntuu aidolta vapaudelta juuri minulle. Tämäkin vei minua kohti niin kutsuttua villiä raskautta, jossa ei tehdä lääketieteellisiä tutkimuksia tai toimenpiteitä. (Tosin loppujen lopuksi minulla ei ollut aivan täysin villiä raskautta, siitä pian lisää..)
Haluan tässä välissä selventää muutaman asian liittyen villiin raskauteen. Ensinnäkin kysymys, jota kuulen kysyttävän usein on ”onko se ihan laillista?” ja vastaus on kyllä! Suomessa jokaisella naisella on vapaus valita millaisen raskaudenseurannan haluaa ja miten haluaa synnyttää, mikään ei ole pakollista. Toisekseen haluan selkeyttää, että villi raskaus ja toimenpiteistä kieltäytyminen ei ole välinpitämätömyyttä, vaan se on syvää vastuunottoa ja nimenomaan välittämistä! Kaikki naiset, joiden minä tiedän valinneen olla käymättä neuvolassa tai perinteisissä raskausajan tutkimuksissa, ovat tehneet valinnan hyvin tietoisesti ja ottaneet itse vastuun tiedon hankinnasta sekä pitävät itsestään (ja vauvastaan) hyvää huolta monin tavoin koko raskausajan. Jokainen villin raskauden käynyt nainen, jonka minä tiedän, on sanonut, että tottakai olisi hakeutunut lääketieteellisen avun pariin, jos olisi kokenut sille tarvetta.
Minulle melkein villi raskaus (jota tykkään kutsua intuitiiviseksi raskaudeksi) tarkoitti todellakin suurta vastuunottoa ja välittämistä! Ensinnäkin se tarkoitti minulle sitä, että olin tosiaankin jo vuosia ennen raskautumista aloittanut tutustumisen synnytyksen fysiologiaan ja synnytykseen liittyvien pelkojen työstämisen. Lisäksi olin jo pitkään ennen raskautumista pitänyt hyvää huolta kehostani, hormonitoiminnastani ja munasoluistani hyvillä elintavoilla sekä jatkoin sitä tietysti raskauaikana. Raskaana ollessani luin kirjoja raskaudesta ja synnytyksestä, jotta ymmärsin syvästi, mikä tekee synnytyksestä turvallisen (tai turvattoman) sekä osallistuin Maria Nordinin ”Birth to Heal” -kurssille. Kurssilta sain harjoituksia, seremonioita ja meditaatioita, jotka vahvistivat luottamusta kehoni kykyyn synnyttää ja loivat vahvaa yhteyttä vauvaan.
Minulle merkittävin raskausajan hyvinvoinnin ylläpitämistä oli käydä todella säännöllisesti raskausajan vyöhyketerapiassa. Tätä suosittelen jokaiselle raskaanaolevalle, sillä se hemmottelee sinua ja vauvaasi aivan ihanalla tavalla sekä auttaa kehoasi kukoistamaan tässä keholle melko vaativassa elämänvaiheessa! Vyöhyterapeutistani, joka on myös kotikätilö, sain rinnalleni kulkemaan viisaan naisen, joka tuki minua silloin kun minulla oli kysymyksiä tai huolia. Intuitiivisen raskauden valitseminen ei nimittäin tarkoita sitä, etteikö pelkoja koskaan nousisi. Raskaus ja synnytys on suoraan yhteydessä elämään ja kuolemaan, joten aivan varmasti jokainen raskaana oleva nainen käy läpi jotakin pelkoja. Villi raskaus asettaa raskaana olevan armottomammin kohtaamaan ja käsittelemään syvimmät pelot, koska näennäistä varmistusta ei tule ulkoisista lähteistä (sanon näennäistä, koska kukaan asiantuntija tai mikään tutkimus ei voi koskaan antaa 100% varmistusta elämän mysteeristä, joka kasvaa kehomme sisällä).
Toisaalta pelkoihin liittyen haluan sanoa, että intuitiivisen raskauden avulla saatat myös välttyä monilta turhilta peloilta. Neuvolat perustuvat siihen, että ne seulovat kaikkia mahdollisia riskejä ja käyvät läpi kaikkea, mikä voi olla vialla. Lisäksi normaalin käsite on todella kapea länsimaisen lääketieteen puolella, jolloin monista turhistakin asioista luodaan huolta ja murhetta odottavalle äidille. Eräs raskaana oleva ystäväni sanoikin minulle ”joka kerta kun lähden neuvolasta olen ahdistunut ja stressaantunut, mutta joka kerta kun olen nähnyt kotikätilöäni tunnen oloni rennoksi ja luottavaiseksi.”
Mutta tosiaan paljastinkin, että raskauteni ei ollut täysin villi, vaan päätin vastaanottaa yhden lääketieteellisen tutkimuksen, mikä oli dopplerilla sydänäänien kuuntelu aivan raskauden loppu vaiheessa. Pohdiskelimme vyöhyketerapeuttini kanssa vauvan asentoa, sillä minulla oli sellainen tunne, että jos vauva saattaisi olla perätilassa, jolloin olisin halunnut perehtyä luonnolliseen perätila vauvan synnyttämiseen. Mahan päältä käsin tutkiskellessamme vauvan asentoa emme saaneet täyttä varmuutta hänen asennostaan. Vyöhyketerapeuttini ehdotti, että olisi mahdollistan kuunnella missä sydän äänet kuuluvat vahviten ja sitä kautta saisimme varmistuksen vauvan (sen hetkisestä) asennosta. Vyöhyketerapeuttini painotti, että tekisimme niin vain jos minä haluaisin, mikä oli aivan ihanaa, että sain kokea kaiken menevän täysin minun ehdoillani! Hetken pohdittuani minusta tuntui siltä, että haluan kuulla sydänäänet ja varmistaa asennon. Niinpä oman kotini lattialla patjalla maatessani pääsin kuulemaan vauvani sydänäänet ensi kertaa, mikä oli koskettava hetki. Saimme myös varmistuksen, että pääalas päin vauva siellä kohdussani kelluili.
Mielestäni raskauden ja synnytyksen suhteen on todella tärkeää kuunnella, mikä on oikeasti sinulle ja vauvallesi rakkaudellisin teko. Älä valitse villiä raskautta vain, jotta saisit egollisesti todistettua rohkeuttasi tai kapinoitua yhteiskuntaa vastaan. Valitse sellainen raskauspolku ja synnytys, mikä tuntuu puhtaimmalta rakkaudelta sinulle ja vauvallesi. Rehellisesti sanottuna minun piti yhden päivän ajan työstää sitä ajatusta, etten sydänäänien kuuntelun jälkeen voinut enää kutsua raskauttani villiksi. Lopulta sain sisäistettyä sen, että tosiaankaan näin suurien asioiden äärellä ei ole kyse nimityksistä, vaan minulle ja vauvalleni rakkaudellisimpien valintojen tekemisestä. Sydänäänien kuuntelu oli tuossa hetkessä todella ollut rakkaudellisin valinta meille!
(Kommentti 17.12025: Jälkeenpäin ajattelen, että olisinpa ollut varmistelematta vauvan asentoa ja työstänyt pelkoani sekä etsinyt syvempää luottamusta synnytykseen. Tässä kohdassa nojauduin hakemaan ulkoista turvaa pelolleni, mikä saattoi olla myös vaikuttamassa siihen, että synnytyksessä kamppailin erään pelon kanssa ja minun oli vaikea löytää luottamus itsestäni. Olisinko löytänyt sen synnytyksessä nopeammin, jos tässä raskauden vaiheessa olisinkin jättänyt ulkoisen varmistuksen ja hakenut luottamuksen itsestäni? Ehkä, ehkä en. Sitä ei voi varmaksi tietää, mutta se miten toimimme raskausaikana tulee vaikuttamaan myös synnytykseemme.)
Yksi merkityksellisimmistä kokemuksista raskausaikanani olivat ystävieni järjestämät viikonlopun kestävä Mother’s Blessing seremonia (jos et ole nähnyt vielä kuvia niistä, käy katsomassa instagramistani)! Seremonia oli äärettömän kaunis siirtymäriitti kohti äitiyttä ja kuvaisin, että minut lävistettiin rakkaudella tuon viikonlopun aikana. Juhlissa pääsin jakamaan ikimuistoisia kokemuksia neitouden matkaltani, sain vastaanottaa siunauksia ja toivotuksia siirtymään kohti äitiyttä, minua hellittiin ja laitettiin kauniiksi, sain kukkaseppeleen päähäni, nautimme runsaudella herkullisesta ruoasta. Lisäksi synnytykseen osallistuva ystäväni oli luonut vauvalleni ihanan mantralaulun ja illan lopuksi saimme nauttia yhden naisen luomasta äänimaljakylvystä. Ei ole sanoja sille, kuinka merkityksellinen tuo juhla oli minulle! Se on antanut minulle voimaa monissa hetkissä loppu raskaudessa ja tiedän sen antavan voimaa myös äitiyden haasteiden aallokossa. Toivoisin, että jokainen raskaanaoleva nainen pääsisi kokemaan tuollaisen juhlistetuksi ja kannatelluksi tulemisen kokemuksen.
Minä en viettänyt raskauttani vain pörröisen pehmeässä kuplassa suojellen vauvaani kaikelta mahdolliselta stressiltä, vaikka olisin toivonut tehneeni sitä enemmän. Työskentelin naisten kanssa kuukautiskiertojen ja seksuaalisen voimaantumisen äärellä 30.11 asti eli siihen asti, että laskettuun aikaani oli kuukausi. Viimeiset 1,5kk tein töitä oli hyvin intensiivistä, sillä loin Vulwakened Woman -Online Portaalia. Se oli hyvin intensiivistä, mutta olen kiitollinen, että tuohon portaaliin tallentui pala loppu raskauteni mystisyyttä ja portaalista tuli todella voimakas!
Kun äitiyslomani alkoi 1.12 olin maailman onnellisin! Joulukuu oli juuri alkanut ja maaginen joulun tunnelma leijui kaikkialla. Tuon joulun magian kanssa pääsin fiilistelemään loppu raskauttani. Suljin sosiaalisen median pois ja minimoin kaikki sosiaaliset menoni vain niihin, jotka todella kutsuivat. Tämä auttoi minua menemään todella syvälle itseeni. Joulukuu olikin todella intensiivistä itseni, parisuhteeni, elämäni ja tulevan synnytyksen työstämistä. Olin ollut niin kiireinen viimeiset työkuukauteni, että asioiden työstäminen oli kulkenut vain sivussa. Joulukuussa kasvoin kohti voimakasta äitiyttä oikein todenteolla. Mitä alemmas vauvani laskeutui lantiossani, sitä syvemmältä hän painoi lantioon varastoituneita tunnetaakkoja ja elämääni sabotoivia toimintamalleja, jotka pääsivät nousemaan tietoisuuteen ja puhdistumaan.
Minähän olin melko varma, että vauvani syntyisi joulukuussa. Minulla oli alku raskaudesta asti ollut vahva intuitiivinen tunne 26-28.12 päivistä, joten olin luonut melko vahvat odotukset synnytyksestä noihin päiviin. Itseasiassa maanantaina 26.12 tunsinkin ensi kertaa vahvempia supistuksia, joiden luulin olevan merkki synnytyksen alkamisesta. Mieheni oli jo alkamassa muovittamaan vuokrattua synnytysallasta, mutta pyysin häntä vielä odottamaan ja onneksi pyysinkin, sillä synnytys ei alkanut tuolloin, eikä koko joulukuussa…
Lasketun ajan jälkeen olen päässyt tutkimaan kärsimättömyyttä ja turhautumista. Minulla ei ole ainakaan vielä noussut varsinaisia pelkoja vauvan hyvinvoinnista, vaan luotan täysin siihen, että vauvani syntyy sitten kun hän on valmis. Tiedän myös, että jokaisen naisen kantoaika vaihtelee hiukan ja paljon haitallisemmaksi näen synnytyksen käynnistamisen (jos raskaus on sujunut ongelmitta). Mutta tämä ei silti poista sitä, ettenkö olisi jo tuntenut suurta turhautumista siihen, että haluaisin jo saada vauvani syliin. Tämä on hauskaa, sillä vielä viimeisen kolmanneksen aikana ihmettelin sitä, että miksi niin monet loppu raskaudessa olevat naiset ovat turhautuneita odottamiseen. Ajattelin, että joka tapauksessa pianhan heidän vauvansa on täällä ja sitten heillä on paljon vähemmän aikaa levätä ja nauttia omasta ajasta – miksi he eivät siis nauti tästä ajasta?? No nyt ymmärrän! Odotan jo niin kovasti, että pääsen synnyttämään, näkemään vauvani ja syntymään perheeksi mieheni kanssa!
Loppujen lopuksi vauvani syntyi terveenä ja elinvoimaisena 17.1.2023 kotona monien päivien latenssivaiheen, mutta lyhyen aktiivisen synnyttämisen jälkeen. Siirryimme kuitenkin 20h syntymän jälkeen sairaalaan hakemaan tukea minun keholleni. Pääset näkemään synnytysvideoni Instagramista @femmeportaali.
Viimeisimmät kommentit